YhteistyöSatakunnan Kansan kanssa alkoi virallisemmin
helmikuussa 1998. Olemme yksi Nettilehden yhteistyökoulusta ja toimitamme
yhdessä muiden Honkajoen koulujen kanssa verkkolehteä nimeltään Plari.
Lukuvuonna 2002-2003 olemme Satakunnan Kansan vuoden koulu ja meillä on oma
palsta lehdessä kerran kuussa (kuukauden 1. maanantai).
Viestintäyhteistyömme KeViKen kanssa alkoi mailailulla joskus syksyllä
1997. Sittemmin pidimme antoisan ja innovatiivisen kolmen päivän (ja yön) viestintäleirin,johon osallistui koulumme väen lisäksi kehitysvammaisia ja heidän ohjaajiaan
Satakunnasta. Myös Myötätuulen Viesti on poljettu koulumme
kautta...
Valmistamme oppilaitamme paitsi elämää myös Honkajoen yhteiskoulua ja lukiota varten.
Muutenkin olemme tiiviissä yhteistyössä. Sitä paitsi olemme kaikki täällä ylpeitä
upeasta lukiostamme, jossa muuten käy oppilaita myös naapurikunnista.
Honkajoen Päivätoiminnassa järjestetään kehitysvammaisille
ja vähän muillekin suunnattua toimintaa ja yhdessäoloa. Mm. KeViKen (Ari Impola)
toimesta siellä ollaan edelläkävijöitä Honkajoen sähköisessä viestinnässä. Uudet
kotisivumme noteerattiin siellä tuoreeltaan ja ottivat meihin yhteyttä sähköpostitse
ja ehdottivat, että keksittäisiin jotain kivaa yhdessä ja niin alkoi yhteinen
taipaleemme...
Guestling-Bradshaw C.E. Primary SchoolEtelä-Englannissa on uusi yhteistyökoulumme ulkomailta. Opettajat vierailivat koulussa kesällä 2002 ja nyt virittelemme viestintäyhteistyötä ja saamme samalla käytännön englannin kielen harjoittelua. Saa nähdä mitä tuleman pitää...
Kodesjärven koulu Isojoella on saman kokoinen kuin meidän koulumme ja välimatkaakin on vain kymmenisen kilometriä. Teimme jo yhteisen uintireissun Kodesjärvelle ja mielessä on kanssakäymisen jatkaminen ja laajentaminen...
Ja yhteydet sekä kotisivutilan
tarjoaa Pinni, Kankaanpään Puhelin Oy:n
Internet -palvelu