PAPPILAN
KOULU
Puitteet kunnossa
Voimme tyytyväisinä
todeta, että koulurakennuksemme on nyt yli 50 vuotta rakentamisen jälkeen
paremmassa ja toimivammassa kunnossa kuin ehkä koskaan. Lokakuussa alkaneen
ikkunaremontin viimeinen vaihe tuli ripeästi valmiiksi osaavien ja ahkerien
kunnan rakennusmiesten toimesta. Kaikki noin 40 ikkunakompleksia on nyt
vaihdettu uusiin. Kun viime vuonna keittäjä-siivoojamme sai uuden henkilökuntatilan,
liikuntasali asianmukaisen lattiapäällysteen ja oppilaitakin riittää vielä
mukavasti, on koulunpitämiselle Pappilankylässä edelleen mainiot
edellytykset. Ulkorakennus koulun pihapiirissä tosin vähän häpeää
rapistunutta ulkokuortaan, mutta kevään vanhempainillassa päätimme kunnostaa
sen yhdessä vielä tämän vuoden aikana.
Työtä, työtä...
Työn tekemisen taidot
opitaan nuorena, ja opiskelu on koululaisen työtä. Tähän kasvaminen ja
kasvattaminen on yksi tärkeimpiä painotuksiamme vuodesta toiseen. Omalla
tavallaan, tosin vielä paljon leikin avulla, tämän tien aloittivat syksyllä
myös kolme uutta, reipasta eskariamme Sami, Tytti ja Jonna. Pappilan ja Katkon
yhteisenä avustajana toimi koko
lukuvuoden toukokuuhun asti Tuija Koivunen. Hän hoiti ansiokkaasti
esiopetusryhmän opetusta kahtena päivänä viikossa. Tämä helpotti ja
selkeytti 0.-2. luokan työskentelyä huomattavasti. Ensi syksynä uusia
esikoululaisia tulee neljä, jolloin 0-2. luokan ryhmässä on peräti 11
oppilasta ja avustajan saaminen on aivan välttämätöntä.
Oikein paperillekin
laitettuja painotuksia ja
arviointikohteita oli nytkin muutamia: euron käyttöönotto, oppilaan
itsearviointi sekä koulun ja kodin yhteistyö (mm. vanhempain visiitit). Näissä
onnistuttiin vaihtelevasti ja ehkä ne jollakin tavoin selkeyttivät työskentelyä
ja tavoitteiden asettelua.
... ja sekaan vähän
vaihtelua
Koulussa voi ja saa toki
olla hauskaa, mutta enimmäkseen koulunkäynti on puurtamista, työtä ja vaivaa
- kuten elämäkin.
Rauhallinen, rento meiniki
hyvässä ilmapiirissä voi tuoda vähän vastapainoa tähän kiihkeärytmiseen
ja ehkä liiankin virikkeelliseen ja informatiiviseen aikaamme. Kun monissa
olohuoneissa kaikenlaiset tv-pellet syytävät viihteellistä saastettaan
useiden kanavien voimalla lasten
tajuntaan kaiket illat, ei liene lainkaan pahitteeksi, vaikka koulussa
elettäisiinkin vähän "askeettisemmin" eikä opettajan lavashow ja
karismakaan aina häikäisisi.
Toki rutiinia katkaistaan
koulussakin silloin tällöin tapahtumilla, juhlilla ja retkillä.
Kuluneena lukuvuonna tällaisia olivat perinteisten yhteisten urheilutapahtumien
(yleisurheilu, hiihdot, pesis), koulukirkkojen, marja- ja luontoretkien sekä
joulu- ja kevätmyyjäisten lisäksi
mm. Reino Kurumaan synttärit, Leijonien pyöräilykypärien ja MLL:n
harrastepussien lahjoitus ekaluokkalaisille, Gideonien
Raamatuttujen lahjoitus 3.-4. luokkalaisille, retki Katkon koulun kanssa
uimahalliin ja Kankaanpään Kaukolämpöön, kunnan itsenäisyysjuhlat, yökoulu,
sanomalehtiviikko ja Ellivuoren retki Lauhalan koulun kanssa.
Tätä kirjoitettaessa on
edessä vielä oppilaiden keväinen kahvikonsertti ja taidenäyttely, kevätretki
Tervakosken Puuhamaahan sekä päättäjäispäivän koulumessu, jonka
musiikista vastaa koulumme bändi sekä Hongon ja Pappilan yhdistetty kuoro.
Kiitos ja hyvää kesää!
Taas on aika muistaa yhdellä
yhteisellä kiitoksella kaikkia yhteistyökumppaneitamme,
teitä, jotka olette tavalla tai toisella olleet mukana lukuvuodessamme.
Vanhempien tuki on meille tärkeintä, mutta suuri on myös kaikkien teidän
luottamushenkilöiden ja virkamiesten merkitys, jotka olette tukeneet ja
kannustaneet meitä työssämme lasten parhaaksi.
On haikea velvollisuus
luopua kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen kolmesta hienosta nuoresta: Mikael
Juhalasta, Harri Koivistosta ja Susanna Välimäestä. Toisaalta on kunniakas
oikeus lähettää heidät jatkamaan matkaansa elinikäisen oppimisen tiellä...