VUOSIKERTOMUS LV. 2002 - 2003 

 

Yllätyksiä

Kevät kultaa muistot ja näin taaksepäin katsellessa lukuvuoteen sisältyi monta mukavaa yllätystä.

Harvinaista herkkua saimme, kun kouluumme muutti kaksi uutta ja reipasta oppilasta, Suvi Helsingistä ja Jutta Jalasjärveltä. Suvi tosin joutui palaamaan takaisin Helsinkiin joulun jälkeen.

Joukkoomme liittyi myös neljä ihanaa uutta eskaria: Emilia, Niko, Tero ja Janne. Yllätykseksi voidaan lukea myös se, että ensi kertaa saimme kokoaikaisen kouluavustajan ja vielä laadultaan ”viimeisen päälle”. Soile Tiussa löysi pian paikkansa oppilaiden sydämissä ja vastasi pääasiassa esiopetusryhmän ohjaamisesta vastuuntuntoisesti ja luotettavasti. Soilen pitäisimme mielellämme edelleenkin, mutta uudet haasteet odottavat.

  Miellyttävää postia saimme Satakunnan Kansalta: ”Olemme valinneet Pappilan koulun aktiivisena ja aikaansaavana Satakunnan Vuoden Kouluksi.” Tämä tarkoitti mm. sitä, että saimme vuodeksi lehteen toimitettavaksemme oman palstan ”Pappilan kuulumisia”. Joka kuukausi olemmekin sitten toimineet reporttereina, lehtikuvaajina ja taittajina sekä toimittaneet materiaalimme sähköisesti lehden toimitukseen.

 

Painotuksia ja tapahtumia

Lukuvuoden painotuksissa ilmaisuun ja viestintään liittyi uutta ja vanhaa. Uusina sisältöinä oli edellä mainittu Pappilan kuulumisia -palsta,  koulun kevätlehti sekä yhteydet lähelle ja kauas. Viimeksi mainittuun liittyen aloitimme yhteistyötä isojokisen ”naapurin”, Kodesjärven koulun kanssa. Koulumme ovat juuri samankokoiset eskareineen. Vietimme mm. heti elokuussa riemuisan päivä yhdessä Kodesjärven uimarannalla. Opettajien vierailu Guestling-Bradshaw C.E. Primary School -nimiseen englantilaiseen kouluun aloitti yhteydenpitomme ja yhteistyömme Englantiin. Olemme kirjoitelleet sähköpostitse toisillemme englanniksi ja oppilaat ovat saaneet hyvää kielenharjoitusta oikeissa tilanteissa.

Koulun ja kodin yhteistyöhön liittyen olemme markkinoineet vanhempain visiittejä. Vanhemmilla/oppilailla on mahdollisuus keskusteluun opettajien kanssa, niin että joka päivälle on varattu ajankohta tällaiseen ”viralliseen audienssiin” tiettynä aikana tai sopimuksen mukaan.

 

Vaihtelua päivittäiseen koulurutiiniin saatiin mm. näin:

- ekaluokkalaiset saivat koulupussit (MLL) ja pyöräilykypärät (Leijonat)
- tehtiin ”oppilastöinä” koululle lentopallo/sulkapallokenttä ja hiekkalaatikko
- esiinnyttiin Eläkeliiton Honkajoen yhdistyksen 30 -vuotisjuhlassa
- virsimerkin suoritti kahdeksan oppilasta (kultainen, hopeinen tai pronssinen)
- Mozart -teemamme huipentui Taikahuilu -oopperaan Porin Oopperassa
- joulunajan perinnettä ylläpidettiin jouluaterialla, yökoulussa, joulujuhlassa ja pelipäivänä
- Lions Ladyt lahjoittivat 100 euroa koulun liikunta- ja harrastusvälineisiin. Suurkiitokset!
- Beethoven (Stephen Evans) vieraili koululla esitellen ja soittaen Beethovenia
- omia ja koulujen yhteisiä liikuntatapahtumiakin riitti: mm. yleisurheilu- ja hiihtokisat, laskettelua Sotkanrinteillä,  pesisturnaus ja jalkapallopeli Antilaa vastaan

 

Kevätkuhinaa

Kevätauringon alkaessa lämmittää otetaan yleensä opiskelussa loppukiri ja  toukokuulle riitti vielä ylimääräistäkin puuhastelua:  Kevään suosikkeihin kuuluivat open tekemät aapisen hahmot ja taitavalla nikkarilla teettämä upea ja iso nukketalo kalusteineen. Pyöräretkipäivän kevätmyyjäisissä kartutettiin retkikassaa, oppilaiden oma kevätlehti Pappila News ilmestyi, pelattiin pesisturnaus, 1.-2.- luokkalaiset vierailivat MLL:n ja Kankaanpään Seudun tapahtumassa, vietettiin kaksi päivää Top Camping -leirikoulussa Vaasassa, tutustuttiin päivä Niinisalon varuskuntaan osallistuen hienoon ohjattuun ohjelmaan oppilaille ja koulun bändi ja kuoro soitti ja lauloi yhdessä honkolaisten kanssa päätöspäivän koulumessussa.

  Kiitos jälleen kaikille hedelmällistä yhteistyötä kanssamme tehneille. Tässä yhteydessä sydämelliset kiitokset Vähäniemen Pirkolle vuosien loistavasta palvelusta ja yhteistyöstä. Päästötodistuksen keskiarvoksi tulee 10+.

  Yhteiskouluun lähetämme haikeina ja ikävöiden Jimin, Riikkan, Kristiinan ja Jyrin. Toivotamme heille menestystä ja kaikkea hyvää jatkossakin!

 

  Kaunista ja virkistävää kesää toivotamme ekaluokkalaisen Tytti Tuomen kirjoittaman runon sanoin:

"Auringonpaiste lämmittää.

Vesi-ilmapallot viilentää.

Kielo kukkii koivun alla.

Uimaan mennään porukalla."

 

 

Kai Sundström ja Pappilan koulun väki