Veteraanipäivän merkeissä Pappilan koululla
vieraili jatkosodassa taistelleet "koulun omat pojat" Lauri Hautamäki ja
Väinö Kangassalo sekä Honkajoen Veteraanien puheenjohtaja Raimo Toveri. Suomen
siniristilippu vedettiin aamulla salkoon Veteraanipäivän kunniaksi.

Edellisenä päivänä keskusteltiin koulussa
jälleen aiheesta, katsottiin dokumentti talvisodasta, jonka jälkeen oppilaat laativat
innolla kysymyksiä seuraavan päivän kunniavieraille.
Sitten vieraat istuivat kertomaan sota-ajoista
ja kokemuksistaan. Ja hyvin he muistivat yksityiskohtiakin näiltä raskailta vuosilta
Muun muassa seuraavanlaisia asioita jäi oppilaiden mieliin veteraanien kertomuksista ja
vastauksista:
Kummatkin lähtivät sotaan 19 -vuotiaina. He
kertoivat, että siellä ei ollut yhtäkään, joka ei olisi pelännyt. Molemmat olivat
nähneet ihmisiä kuolevat aivan vieressään.Ja lähellä oli heilläkin joskus kuolema
ollut. Laurin kättä oli hipaissut luotisuihku, Väinö oli kerran ampunut vahingossa
melkein omaan jalkaansa.
Väinö kertoi, että oli kärsinyt nälkää
kaksi vuotta ja saanut keripukin.Rintamalla he söivät vaneria eli näkkileipää ja
hernemehua eli laihaa hernesoppaa ja joskus velliä, missä oli olkia seassa. Omat perunat
oli huonoja ja jäisiä, mutta kun niihin laittoi kuumaa vettä niin kuori lähti. Onneksi
saksasta tuli parempia ja pestyjä pottuja.
Lottia ei ollut aivan sotatantereella, mutta
hoitokodissa oli ja myös viestintälottia ja muonalottia. Honkajoen kirkon tornissa oli
tähystyslottia.
Korsut rakennettiin maan alle ja laitettiin
hirsikatto ja hirsien päälle ladottiin kiviä ja vielä maata päälle. Niin ne kesti
kranaatteja. Suomi-konepistoolin lippaaseen mahtui 61 panosta ja lipas oli lituska ja
pyöreä. Se oli hyvä ja nopea ase. Molotovin coctaili oli pullo, missä oli bensaa, ja
tulitikku oli kiinnitetty pullon reunaan. Kun pullo rikkui niin tulitikku sytytti bensan.
Niitä käytettiin panssarivaunujen torjuntaan.
Raimo Toveri kertoi myös, että oli ollut
vielä pieni lapsi, kun sota oli alkanut. Hän asui Porissa, jota oltiin pommitettu myös.
Hän kertoi myös korsuista, pyssyistä ja mottitaistelusta.
Kiitokset veteraaneille ja Raimo Toverille
käynnistä. Näitä asioita ei saa unohtaa, mutta toivotaan, ettei me suomalaiset enää
sotaan jouduttaisi. Ja ollaan kiitollisia siitä mitä meillä nyt on näiden veteraanien
ansiosta. |