jalkapallo"HEI, HEI, HEI - PAPPILA VOITON VEI !!!"
eli raportti Pappila-Antila -jalkapallopelistä

 

Antilan joukkueSyyskuun 23. päivänä 1998 meillä oli Antilan matsi tavanomaiseen tyyliin, joka oli tällä kertaa Pappilan stadionilla, joka oli varustettu kallkiviivoilla ja kulmamalipuilla. Me olimme edellisenä päivänä kalkinneet kentän rajat. Kun Antilalaiset saapuivat meidän koululle me menimme tervehtimään heitä. Sen jälkeen aloitimme tiukan pelin about 15 minuutin päästä, peli kesti 20+20 minuuttia. Kapteeneina toimi, Janne Seppälä Antilan joukkueesta ja Jouni Hautamäki Pappilan joukkueesta. Tuomarina toimi Kai Sundström (joka oli erinomainen tuomari ja on vieläkin).

Antila sai aloituksen, koska voitti arvonnan. Antilan aloitti pelin räväkästi ja muutaman minuutin kuluttua tuli ensimmäinen maali Antilalle. Juuso syötti maalille ja Henry yritti ottaa pallon joka lipesi hänen käsistään suoraan Jannelle,  joka ohjasi sen maaliin. Ensimmäisellä puoliajalla syntyi vielä kaksi maalia ja toisen maalin teimme rangaistuspotkusta, toiseen puoliaikaan oli hyvä lähteä. Valmentajamme antoi vinkin, että kannattaa laukoa paljon vastustajan maalia kohti.

Toisen puoliajan aloitimme me ja olimme keksineet uuden aloitus systeemin, jota käytimme tässä tilanteessa. Pelasimme ensimmäisen puoliajan meidän pallolla (joka oli vähän liian painava), toisen puoliajan pelasimme heidän pallolla (joka oli vähän liian kevyt), niiden väliltä oleva pallo olisi ollut hyvä. Toisella puoliajalla Jouni teki kolme maalia ja muillakin oli lähellä. Yhtä maalia ei hyväksytty, koska tilanne oli epäselvä. Pelin päätyttyä huudatimme joukkueen Jounin johdolla. Se on meidän tunnari "HEI, HEI, HEI -  PAPPILA VOITON VEI". Lopuksi kättelimme ja riemuitsimme 5-2 VOITOSTA!!! Me voitettiin!

Olemme pelanneet näitä pelejä vuodesta 1985 asti ja tällä hetkellä johdamme sarjaa. Meillä on 14 pistettä ja Antilalla 10 pistettä. Maaliero on tasan 23-23.

Reilu kättely!Toimittajina Jouni, Hannu-Pekka, Jose  ja Sanna


juoksijaMITALISADE

Honkajoen ala-asteiden yleisurheilukisat pidettiin komeassa syyssäässä ja reilun pelin hengessä. Tunnelma oli mainio ja järjestelytkin sujuivat mainiosti "liikuntadiktaattori" Heikki Haunian johdolla.

Kilpailulajeina oli pallonheittoa, 60 m:n ja 600 m:n juoksua, pituushyppyä ja kuulantyöntöä sekä koulujen välinen sukkulaviesti. Jaossa oli 72 mitalia ja vielä enemmän tiukkoja taisteluja, hyviä sijoituksia ja iloista yhdessäoloa. 1.-2. -luokkalaisille oli Koiviston Tarja järjestänyt lisäksi luontopolun.

Papplian koulu saalisti kisoista ennätyksellisen mitalimäärän - yhteensä 13! Seuraavassa koulumme tämänkertaiset mitalistit:

Jouni Hautamäki: kultaa pituudessa, 60 metrillä ja 600 metrilläMitalistit
Jyri Ylituomi: pronssia pallonheitossa, 60 metrillä 600 metrillä
Hanna-Mari Tuulensuu: kultaa kuulantyönnössä
Mikael Juhala: hopeaa 600 metrillä ja pronssia pituudessa
Jarno Ylituomi: hopeaa kuulantyönnössä
Heidi Välimäki: hopeaa kuulantyönnössä
Joonas-Asseri Haavisto: pronssia 600 metrillä
Niina Niemi: pronssia 600 metrillä

Koulujen välisessä sukkulaviestissä tulimme kolmanneksi joukkueella Riikka, Jyri, Susanna, Harri, Niina ja Jouni. Antila voitti ja Honko tuli toiseksi.