Lukuvuoden viimeistä vietiin - ja kutoset kantamalla ulos!

 

Lukuvuoden päätöspäivä aloitetaan Honkajoen ala-asteen kouluilla perinteisesti koulumessulla Honkajoen kirkossa. Suvivirsi kajahti jälleen yhtä riemullisena kuin aina koulujen päätöksissä. Jo useamman vuoden on päätöskirkon musiikista vastannut Pappilan koulun bändi ja esilauluryhmä Hongon ja Pappilan kouluista.

Kirkosta palattiin kouluihin, missä saatiin todistukset, jätskit, asiaankuuluvat muistamiset ja hyvän kesän toivotukset. Pappilan koulun perinteisiin kuuluu 6. luokkalaisten uloskanto - muuten kun eivät suostu rakasta kouluaan jättämään!?. Tällä kertaa kantajiksi "joutui" pari äitiä yläluokan open selkävaivan takia (joka oli seurausta soittokamojen roudaamisesta kirkkoon, toim. huom ;-)

 

kiia.jpg
Taas oli kutoset kannettava ulos koulusta. Tässä lähtee koulun vanhin, Kristiina.

Taas jouduimme luopumaan viidestä kivasta kutosesta eli tulevasta seiskasta. Haikeina, mutta ylpeinä lähetämme heidät jatkamaan opintojaan Yhteiskouluun Laviaan (Jutta) ja Honkajoelle (Kristiina, Riikka, Jyri ja Jimi).

 

kutoset.jpg
Pappilan koulun jättäneillä on selvästi jo katse tulevaan...

Kevät on vanhasta luopumisen ja uuden odottamisen aikaa. Niinpä jouduimme luopumaan myös verrattomasta ja huippumukavasta kouluavustajastamme Soilesta, jota odottavat uudet haasteet häntäkin. Jäähyväisiä emme kuitenkaan jättäneet Soilelle, niinkuin emme kutosillekaan...

 

soile.jpg
Ensi syksyn ekaluokkalaiset vielä Soilen suojissa.
Tiet erkanevat. Kiitos Soile - ja kaikkea hyvää Sinulle edelleenkin!

Ja niin on taas yksi lukuvuosi ja samalla merkkipaalu ja juhlavuosi "pulkassa". Meille opettajille se oli nimittäin 20. lukuvuosi Pappilan koulussa ja keittäjällemme Sirkka-Liisalle 15. Saas nähdä kuinka monta on vielä edessä? No, sitä emme nyt mieti vaan kirmaamme jo vehreillä ja toivottavasti aurinkoisilla kesälaitumilla...