Unelmasta tuli totta

Unohtumattomat 50 -vuotisjuhlat

Unelmasta tuli totta!

Toukokuun 6. päivänä 2000 vietettiin koko päivä koulun 50 -vuotisjuhlia.
Koko juhlan "juju" oli koulun ensimmäisten oppilaiden tapaaminen. Ajatuksen takana oli "yksi heistä", entinen pappilankyläläinen ja nykyinen göteborgilainen Olavi Kiviluoma. Yhteistyön tuloksena unelmasta tuli totta.

Ideoita ja suunnitelmia vaihdettiin sähköpostitse Honkajoen ja Göteborgin välillä pitkin vuotta. Koululla pidettiin vanhempainiltoja ja porukka innostui. Paljon oli kuitenkin miettimistä ja tekemistä ennenkuin oltiin juhlapäivässä. Jo nimien ja osoitteiden kerääminen ja kutsujen postittaminen (noin 80) oli aika urakka.

Juhlaamme oli kutsuttu kaikki elossa olevat vuoden 1950 oppilaat. Näistä huikeat 60 % otti kutsun vastaan ja kauimmaiset tulivat Ruotsista ja Rovaniemeltä. Lisäksi kutsuttiin kaikki vuosien varrella viroissa olleet opettajat ja muu henkilökunta sekä kaksi koulun rakennustöissä mukana ollutta oman kylän poikaa, Toivo Hautala ja Väinö Kangassalo. Kun kaikki olivat tervetulleita puolisoineen tai kumppaneineen, niin väkeä ja puheensorinaa riitti! Eipä ole tämmöisiä juhlia ollut koulullamme koskaan eikä tule olemaankaan, sillä tämä vierasjoukko ja juhlat kokonaisuudessaan olivat ainutlaaatuiset!

Illan juhlaan toivotettiin sitten tervetulleiksi myös vanhemmat, kyläläiset, entiset oppilaat ja kaikki koulun ystävät. Seinät eivät olleet riittää, mutta tunnelma oli sitäkin tiiviimpi ja lämpöisempi.

Tunnelmaa

Pappilan koulun 50-vuotisjuhlista Honkajoella muodostui niin ikimuistoinen ja monikerroksellinen juhla, että sen sulattelemiseen ei lyhyt aika riitä. Sanat ja kuvat eivät myöskään riitä kertomaan sitä tunnelmaa, joka virtasi sydämissä. Jälleennäkemisen riemu, menneen ja nykyisen sulava kohtaaminen, monipuolinen ja runsas ohjelma, ylitsepursuava tarjoilu, juhlakuntoon laitettu koulu ja sen ympäristö sekä suuri osallistujajoukko olivat osaltaan edesauttamassa ikimuistoisen tunnelman virittämisessä.

Juhla oli malliesimerkki pienen joukon yhteen hiileen puhaltamisen ihmeitä tekevästä voimasta. Se oli osoitus myös siitä, mikä merkitys on sydämien mukanaololla. Joku on sanonutkin: "Missä sydän näkee vaivaa toisen takia, siellä on mukana ihme." Lähes ihmeeltä tuntui koko pitkän juhlapäivän anti. Aika kulki kuin siivillä ja sydän riemuitsi. Etukäteen tehty mittava työ ja taakka alkoi muutua keveäksi kuin höyhen. Juhlavieraiden tyytyväisyys, kiitollisuus ja ilo alkoi nostaa ja kantaa.

Vaivannäköä

Muistajien ja vaivannäkijöiden lista muodostuisi niin pitkäksi, ettei sitä tähän kokonaisuudessaan voi kirjoittaa. Lukemattomat talkootunnit ovat luku sinänsä, samoin monet tahot, jotka sponsoroivat juhlaa. Erityisen suuren urakan tekivät koulumme keittäjä ja oppilaiden monet äidit, jotka vastasivat täysin mm.juhlien mittavasta tarjoilusta. Unohtaa ei sovi isiäkään, jotka kantoivat ja ja kärräsivät penkkejä, tuolia, pöytiä, pystyttivät telttoja, purkivat laitoja…Eri tavoin, esim. tarveaineita lahjoittamalla tai lainaamalla kalustoa ilmaiseksi, juhlavalmisteluja tukivat mm.Niemisen puutarha, K-kauppa Vähäniemi, Honkajoen Maatalousnaiset, Honkajoen Metsästysyhdistys, Lihanjaloste Korpela, Honkajoen Seudun Urheilijat, Niinisalon varuskunta, Musatalo,T:mi Juha Laine, Honkajoen helluntaiseurakunta ja Heinolan Auto ja Traktori.

Rekvisiittaa

Koululla oli etukäteen valmistettu juhla-aiheeseen liittyvää oheisrekvisiittaa, jota myytiin kulujen kattamiseksi ja oppilaiden retkikassaan. Koulunjohtaja. Kai Sundström oli laatinut koulun historiikin ja toinen opettaja Merja Sundström perinnesanakirjan "Paremman puuttees" hyvin paikallisesta murteesta, sanoista ja ilmauksista - molemmat lähes 40 sivuisia julkaisuja. Juhlakyniä oli teetetty 500 kappaletta ja itse painettiin oppilaille tietokoneella toteutetut juhlapaidat asianmukaisella kuvalla ja tekstillä (koulu 50 vuotta sitten). Näitä paitoja saivat tilata myös juhlavieraat itselleen ja tilauksia tulikin yli kolmekymmentä. Myös Koulun Joulu -kasettia oli myynnissä.

Ihmettelyä

Monet juhlavieraat ja -puhujat mainitsivat, miten suurenmoista on, että tällaisia "pikkujättiläisiä" on vielä olemassa; että on kuntia, joissa on ymmärretty pienten kyläkoulujen arvo ja voima, ettei niitä ole tapettu näennäissäästäväisyyden nimissä. Vaikuttajia, päättäjiä ja virkamiehiä soisi näkevän enemmän tällaisissa tilaisuuksissa. Toimittajiakin juhlatilaisuuksiin kaipailtiin, mutta oli kuulemma muita kiireitä. Hyvin menee toimittajillakin tänä päivänä.

Jos juhlassa ihmeteltiin pienen joukon ihmeitä tekevää voimaa, ihmeteltiin siellä myös suuren (iso mies isolla J:llä) Joukon ihmeitä tekevää voimaa. Niin sydämiin käypää oli nimittäin juhlaan erityiskutsun saaneen esiintyjän Jouko Uusipaaston monipuoliset esitykset sekä päivän että illan tilaisuuksissa. Jouko on Pappilan koulun entinen oppilas, nykyään Helsingissä vaikuttava näyttelijä, joka on esiintynyt mm. yhdessä päärooleista kunniaa ja kiitosta saaneessa musikaalissa "Les Miserables". Musikaali on pyörinyt yli vuoden Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä täysille saleille.

Tervehdyksiä ja tukijoita

Virallisesti juhlapäivä alkoi klo. 12.00 tervehdysten vastaanotolla ja runsaalla kahvitarjoilulla. Tervehtijöiden ja muistajien joukossa olivat mm. kunta, sivistystoimi, opettajat, eri koulut, seurakunta, posti, Pappilankylän kudontapiiri ja K-kauppa Vähäniemi. Honkajoen kunnanhallituksen ja vapaa-aikalautakunnan avustuksien lisäksi huomattavia lahjoituksia tekivät Porin Merita-Pankki, jonka Porin konttorin pankinjohtaja Heimo Mäkinen oli kutsuttu juhlapuhujaksi sekä Kurumaa Tours ja Honkajoen Apteekki. Näiden lisäksi useat kutsuvieraat saapuivat mukanaan lahjoja, kortteja, kukkia, tauluja, lahjashekkejä, karkkia lapsille ym. Esimerkiksi Sirpa Pääjoen (os. Paloviidan) aplikoima ja kirjoma upea suurikokoinen aapiskukkotaulu tekstein "Ei oppi ojaan kaada eikä taito tieltä työnnä" sai ansaittua ihailua.

Päiväjuhla

Päivän tilaisuudessa, joka oli tarkoitettu varta vasten kutsun saaneille vieraille, soittivat ensin pianoa kolmasluokkalaiset Riikka Tuomi ja Kristiina Sundström yhdessä ja erikseen. Päivän tilaisuudessa soitti myös toisluokkalainen Elisa Tuomi harmonikkaa.Vanhoihin koulumuistoihin virityttiin laulamalla vanhoja koululauluja. Tilaisuuksien juontajana, säestäjänä ja monitoimimiehenä toiminut koulunjohtaja Kai Sundström oli valinnut laulut etukäteen monisteeseen vuoden 1950-1951 opettajan päiväkirjasta. "Peipon pesä" kajahti ilmoille kuin silloin ennen.

Sydämiin käypä oli idean isän, nykyään Göteborgissa asuvan Olavi Kiviluoman avauspuhe, jossa huumorilla höystettynä puhutiin mm.tärkeistä kasvatuksellisista asioista. Siinä vaiheessa kun Jouko Uusipaasto oli laulanut "pojille" laulun "Voi minua poika raukkaa" ja "tytöille" "Paimenen syyslaulun" tuskin löytyi kuivaa silmänurkkaa. Jouko luki myös Kutsuvieraisiin kuuluneen Aino Lankosken kronikat. Pävän kronikassa käytiin vanhan valokuvan perusteella kaikki silloiset oppilaat läpi. Illan kronikka oli yleisluontoisempi matka menneeseen. Kutsuvieraat halusivat kronikat muistoksi itselleen ja saivat.

Koska ohjelma venähti ja emännät ja herkulliset ruuat odottivat kuumana, pidettiin päivän ohjelmassa tauko, jolloin ruokailtiin ja rupateltiin. Tauon jälkeen Olavi Kiviluoma piti hauskan tietokilpailun nykyisille oppilaille, jotka tietysti halusivat tentata entisten oppilaiden taitoja. Molemmat osapuolet selvisivät kilpailusta kunnialla. Palkinnoksi oppilaat saivat arpavoitoksi Olavin tekemän hienon kivikorun. Koulumuistojen osuudessa Esa Rasimus mm. luki silloisen opettaja Mirja Oran lähettämän kirjeen. Mennessään puhujapöydän taa hän lauleli 50 vuotta Honkajoelta pois olleena laulua "On ihmeen hyvä kotiin tulla taas".

Kiertoajelu Honkajoella

Kutsuvieraille oli järjestetty myös kiertoajelu Honkajoella, jonka asiantuntevat oppaat olivat kunnanjohtaja Janne Laine ja itsekin Pappilan koulua 50 vuotta sitten käynyt Pauli Kiviluoma. Aluksi poikettiin monille tutussa vanhassa koulussa, Harjupihlajassa, jossa otettiin myös ryhmäkuva (kaikki eivät olleet mukana). Sen jälkeen kierrettiin kaikki kylät, teollisuusalue ja turvetuotantoalueet. Aikataulussa oltiin sen verran myöhässä, että joidenkin toivoma yhteiskuva Pappilan koulun rappusilla jäi lopulta ottamatta. Suonette sen anteeksi. Syitä: iltatilaisuuden alkamisaikataulu pakkasi päälle, emäntien paistamat makkarat ulkona olivat odottaessaan osin mustuneet, opettajan linja-autoon unohtama kamera piti noutaa, tekniikkaa piti tarkistaa, kronikoita monistaa, kaikille avoimeen iltatilaisuuteen virtasi väkeä, osan kutsuvieraista piti lähteä… Mikään muu ei loppunut kesken kuin aika.

Iltatilaisuus

Iltatilaisuus alkoi oppilaiden laululla Saunavihdat. Vanhojen päiväkirjojen mukaan samainen laulu on kajautettu ensimmäisellä laulutunnilla näille samoille seinille. Runsaan oppilaiden musiikkiohjelman lomassa kuultiin koulun entisten oppilaiden hienoja puheita. Avauspuheen piti entisen opettajan poika, koululla lapsuutensa asunut, entinen oppilas ja nykyinen vanhempi, kyläyhdistyksen puheenjohtaja, sivistyslautakunnan jäsen, kapteeni Kimmo Tuomi. Hän valotti pääasiassa koulun nykypäivää. Juhlapuheessa puhunut pankinjohtaja Heimo Mäkinen kiteytti koulun vahvuuden ennen ja nyt kolmeen t:hen: tapa, tahto ja turvallisuus. Siihen hän lisäsi vielä yhden asian: edistyksellisyys. Koulunjohtaja Kai Sundström esitti koulun historiikin. Sooloesitystensä lisäksi Jouko Uusipaasto lauloi yhdessä oppilaiden ja opettajan kanssa.Bändissä ja kuorossa oli mukana myös jo 7. luoklle siirtyneet viime vuoden pappilalaiset. Kun ensimmäiset ja kenraaliharjoitukset pidettiin samana päivänä ennen juhlaa, ei voi kuin ihmetellä esityksien sujumista. Yhdessä laulettiin mm.aiheeseen sopivin sanoin "Pappilaan mä kaipaan niin taas uudelleen". Joukon esittämä monologi H.C. Andersenin "Totinen tosi" oli hauskuudessaan omaa luokkaansa. Ensimmäisen kerran Jouko oli esittänyt saman monologin tällä samalla paikalla koulun raittiusjuhlassa paperista lukien . Nyttemmin hän on esittänyt sitä omana kehiteltynä versiona yhdeksän vuoden aikana erilaisissa tilaisuuksissa.

Kun päätössanat oli vihdoin lähes kolme tuntia kestäneessä juhlassa lausuttu ja suvivirsi vanhan harmoonin säestyksellä laulettu väki virtasi emäntien tarjoamille täytekakkukahville. Ilta oli vierähtänyt, mutta osa ei malttanut lähteä kotiin. Juteltiin ja olo oli osin haikea. Muutamat oppilaat alkoivat omin päin laulella mikkeihin, emännät tiskasivat ja siivosivat, ehtivätpä istahtaa lopulta itsekin kahvittelemaankin. Viimeiset vieraat ja ja talkoolaiset lähtivät vasta puolenyön aikaan ulkovalkeiden valastessa pihaa tunnelmallisesti.

Sunnuntai

Seuraavana aamuna osa porukasta oli taas innolla koululla siivoamassa ja purkamassa juhlaa sekä pystyttämässä uutta tapahtumaa: myyjäisiä, jotka olivat perinteisesti samaan aikaan pyöräretken ja kansalaisopiston kudontapiirin näyttelyn kanssa. Juhlaviikonlopun kunniaksi pihassa oli myös pomppulinna, jossa sai pomppia ilmaiseksi ikärajoituksetta. Opekin oli luvannut pomppia, kun juhlat ovat ohi - ja piti lupauksensa. Olipa näky sekin!

Sopii arvata oliko tungosta. Uutta porukkaa piisasi pitkin päivää ja osa edellispäivän kutsuvieraista tuli uudelleen, vaikkei ihan pomppimaan niin muuten vaan.

Kiitos!

Näitä päiviä emme unohda koskaan vaan talletamme ne visusti kultaisten muistojen joukkoon! Kiitos vieraillemme, koulumme ystäville ja kaikille talkoolaisille ja tukijoille! Te teitte tilaisuudesta JUHLAN.

Tietysti muutama asia ja puute jäi vähän harmittamaankin näin järjestäjien näkökulmasta. Väkeä oli paljon ja aikaa liian vähän eikä kaikkea ehditty tai huomattu. Esimerkiksi se yhteiskuva jäi lopultakin ottamatta ja muutenkin kuvat ovat vähän mitä sattuu, kun ei ollut "virallista" kuvaajaa. Koulumuistoja olisi riittänyt vielä ja juuri kun päästiin vauhtiin, niin kiertoajelubussi odotti, Helinin (Virtasen) Liisalle piti laulaa onnittelulaulu (täytti 60 vuotta!), aika vieraiden kanssa rupatteluun jäi meiltä liika lyhyeksi… vieraiden kaikkia toiveita ei pystytty täyttämään, mutta eihän täydellistä ole täällä mikään eikä kukaan. Ja silti voimme elää täysipainoista elämää, kuten Olavi avauspuheessaan totesi.

Mutta eipä hienompaa hääpäivää voi opettajatkaan toivoa!