Se on siinä!
Pappilan koulu voitti kevään aikana käydyn
Satakunnan Koulupesiksen pienten (alle 40 oppilaan) ala-asteiden mestaruuden joukkueella
Jouni Hautamäki, Jose Juhala, Jarno Ylituomi, Joonas-Asseri Haavisto, Harri Koivisto,
Saana-Sabina Haavisto, Heidi Välimäki ja Hanna-Mari Tuulensuu.
Hienon tuen antoi kakkosjoukkueemme, joka oli jo kasvamassa ensi vuoden vastuuseen.
Ensin tuli voitto 24.5. kuntaturnauksessa, jossa oli mukana 12 joukkuetta. Kukin koulu muodosti 1-3 joukkuetta ja pelattiin kahdessa lohkossa. Finaalissa Lauhala joutui taipumaan juoksuin 27-2.
Alueturnauksen finaalissa 26.5. tuli voitto Kihniön Kankarin koulusta lukemin 31-22.
Finaali Satakunnan mestaruudesta käytiin Merikarvialla 3.6. ja siellä jouduimmekin jo tiukoille Siikaisten Hirvijärven koulun kanssa. Kaksi ensimmäistä sisävuoroa meni vähän "penkin alle" . Ensimmäisen vuoroparin jälkeen olimme tappiolla 7-2 ja toisen jälkeen 14-11. Hirvijärvi pääsi sisälle ja kasvatti johtonsa tilanteeseen 23-11 ennen viimeistä sisävuoroamme. Mutta Pappila iski pelin tasoihin ja oli jo voittaa varsinaisella peliajalla, kun Saana-Sabinan upea kotiutuslyönti meni vain vaaksan verran laittomaksi.
Ratkaisu meni kihelmöivän jännittävään kotiutuskisaan. Siinä kolme
tyttö-poika paria yritti kotiutusta kolmoselta. Kaikki parimme onnistuivat ja tilanne oli
3-0, kun Siikainen tuli lyöntiin. Vaihdoimme Harrin lukkariksi ja Jounin koppariksi.
Vastustaja sai kahdella väärällä "ilmaisen" juoksun, mutta siihen se
loppuikin: Toisella lyöjällä viimeinen laittomaksi ja kolmannen lyöjän viimeisen
lyönnin Jouni nappasi kopiksi - peli selvä numeroin 3-1 ja niin alkoi riemu ja juhlinta!
Seurasi huudot, kättelyt ja sitten arvokas palkintojen jako. Saimme kiertopalkintopytyn ja myös ikioman pystin omaan hyllyymme. Lisäksi kaikki saivat mitalit kaulaan ja kirjapalkinnon.

Ja sitten juhlimaan Lankosken Köffiin: kunnon annokset koulun piikkiin ja omaan piikkiin
jätskiä, karkkia ...
Mukana Satakunnan Koulupesiksessa oli alun pitäen 85 joukkuetta 28 kunnasta, joten mikään pikku juttu ei voitomme ollut.
Kiitos turnauksesta kaikille järjestäjille ja vastustajille. Paljon oli hienoja pelejä ja urheiluhenkeä. Todella kovan vastuksen antoi Hirvijärven koulu finaalissa. Varsinkin lujaa heittävät takakentän tytöt jäivät mieleen.