Matka taiteiden ja muodin mekkaan

 

Honkajoen ja Karvian kuvataidekoulujen Pariisin matka

Matka oli osa kuvataidekoulun työpajaopiskelua, ja samalla loppuhuipennus vuosien aherrukselle. Matkan suunnittelusta, toteutuksesta ja käytännön järjestelyistä vastasi kuvataideopettaja Aila Isotalo apunaan ranskaa taitava ja Pariisin hyvin tunteva opettaja Helena Loponen. Mukaan mahtui sekalainen seurakunta Honkajoen ja Karvian kuvataidekoululaisia ja heidän vanhempiaan.

Saavuttuamme Pariisiin suuntasimme ensimmäisenä maailmankuuluun Louvren taidemuseoon, jonka uskomattomien taideaarteiden tutkailemiseen olisi vierähtänyt useampikin päivä. Aikamme oli kuitenkin peräti rajallinen, ja niinpä saimme seurata tehokkaasti oppaan valitsemaa reittiä ja nähdä tärkeimmät herkkupalat n. 250 000 teoksen joukosta, mm. Milon Venuksen ja kaikkien tunteman Leonardo da Vincin Mona Lisan. Louvren museo on rakennuksenakin nähtävyys, jonka sisäänkäyntiä koristaa valtava lasipyramidi.

 

pariisi1.jpg
Opas esittelee tarkkaavaisille kuulijoille Louvren taideaarteista.

Kun lopulta fyysisesti nälkäisinä, mutta henkisesti äärettömän kylläisinä lähdimme paikallisella linja-autolla kohti hotelliamme, saimme matkalla nähdä Pariisin monien kuuluisien rakennusten lisäksi meikäläisittäin hurjalta tuntuvaa pariisilaista liikennekulttuuria. Samalla ajattelimme kaiholla Kurumaan kitkatonta ja mutkatonta palvelua. Tosin ongelmat hotellille pääsyyn eivät niinkään olleet bussikuskin syytä, vaan juuri sillä hetkellä remontissa olevan hotellin parkkipaikan. Ranskalainen suurpiirteisyys ei ota kaikkea huomioon. Pienen ajelun jälkeen pääsimme kuitenkin onnellisesti perille, ja majoituimme huoneisiimme. Illalla vielä tutustuimme hotelli Ibis Porte de Clicyn lähiympäristöön ja valitsimme yhden monista ruokapaikoista, kuka minkäkin.

Seuraavana päivanä koko ryhmä lähti yhdessä Versaillesin linnaan oppaamme Pirkko Massiahin johdolla. Versaillesin linna on Aurinkokuningas Ludvig XIV:n rakennuttama loistelias ja valtava palatsi toinen toistaan upeimpine saleineen ja loppumattoman laajoine puistoineen.

Saavuttuamme takaisin hotellille ja ruokailtuamme lähdimme Helenan ja kumppaneiden opastuksella opettelemaan miten Pariisissa kuljetaan metrolla noin viidenkymmenen hengen ryhmässä ja pahimpaan ruuhka-aikaan, saavutus sinänsä. Ehdimme käydä vilkaisemassa Notre-Damen tuomiokirkkoa ja risteillä Seinellä nähden Seinen sillat ja monet nähtävyydet joelta käsin. Osa porukasta erkaantui tässä vaiheessa käyden Riemukaarella, Arc de Triomphella ja ihailemassa tummuvassa illassa Pariisin valoja Eiffelin tornista.

Jotta päivän anti ei olisi jäänyt vajaaksi lähdimme vielä illalla kävelymatkan päässä sijaitsevaan Montmartren kaupunginosaan, joka on tunnettu taiteilijoiden asuinpaikkana, ja jonka kukkulan huipulla kohoaa bysanttilaistyylinen Sacré-Coeurin kirkko. Menomatkalla näimme kukkulan juurella hämyisen hautausmaan, Cimetiere de Montmartren, jossa lepää monia kuuluisuuksia. Kirkon rappusilta avautui illan pimetessä upea näkymä. Kävelimme takaisinpäin läpi Place du Tertren, alueen, joka nykyisin on katutaiteilijoiden ja pikkukauppojen täyttämä viehättävä turistirysä. Lähellä hotelliamme havaitsimme vielä yön pimeydessä hohtavan Moulin Rougen, Punaisen Myllyn, jonka tanssijattaria Toulouse-Lautrec maalasi jo sata vuotta sitten ja jossa edelleen esitetään vauhdikas revyy. Sen jätimme tällä kertaa väliin.

 

pariisi2.jpg
Hotellimme lähellä houkuttelivat Punaisen myllyn valot.

Keskiviikkona ryhmä jakaantui kahtia, osa ryhmästä lähti Euro-Disney´hin, osa Musée d´Orsayhin. Molemmat ryhmät olivat näkemäänsä ja kokemaansa tyytyväisiä. Uusia teemapuistoja synnyttäneessä Euro-Dineyssä olisi nähtävää ja koettavaa ollut pitemmäksikin aikaa. Myöskään Musée d´Orsay ei pettänyt kävijöiden odotuksia. Museossa on loistava eurooppalaisen taiteen kokoelma vuosilta 1848-1914. Siellä esittäytyivät monet kuuluisat impressionistit, mm. Van Goch, Renoir, Monet, Manet, Degas ja Toulouse-Lautrec. Entiseen rautatieasemaan perustettu museo antoi huikeita taide-elämyksiä kävijälleen.

 

pariisi3.jpg
Juho ja Vincent Orsayssa.

Orsayn vierailijat lähtivät sitten kuka minnekin. Osa jatkoi taidenautintojen metsästystä käymällä Picasso-museossa ja ihastelemassa kuuluisien henkilöiden patsaita Luxenbourgin puiston kukkaloiston keskellä. Osa lähti katsastamaan Boulevard Hausmannin kuuluisia tavarataloja Au Printemsiä ja Galeries Lafayettea, jossa voi hienojen muotivaatteiden lisäksi ihastella upeaa arkkitehtuuria. Samalla käväisimme myös Garnier´n suunnittelemassa koristeellisessa Oopperatalossa, jonka alla on pieni järvi, jossa kuuluisa Oopperan kummitus piileksii.

Illan ohjelmassa oli jokaiselle jotakin, jos virtaa piisasi. Nyt kuljettiin metrolla pienemmissä ryhmissä ja käytiin must-kohteissa, joissa vielä ei oltu käyty. Osa otti rennommin illastellen ja huilaillen.

Viimeisenä päivänä oli hankittava vielä pakollisia tuliaisia, kirjoitettava ja lähetettävä postikortit ja nähtävä hiukan taidetta, taidematkahan tämä oli. Niinpä huristelimme Place du Tetrelle ja siellä pieneen Dali-museoon, josta löytyi kohtalaisen mukavasti espanjalaisen surrealistin taidetta. Kulkiessamme alas Place du Tertren katuja löysimme pikku kauppoja, joista viimeiset ”pakkopaidat” piti ostaa. Katujen varsilla oli kiitettävä määrä katutaiteilijoita, jotka mielellään piirisvät kuvan turistista, maksusta tietenkin.

Taidemuseoiden maailmankuulut teokset ja arkkitehtuuriltaan upeat rakennukset eivät sittenkään ehkä vetäneet vertoja tälle ihastuttavalle kukkulalle, joka on 200 vuoden ajan tunnettu monien taiteilijoiden asuinpaikkana. Täällä työskentelivät mm. Renoir, Gauguin ja van Goch. Alempana kukkulan rinteessä löytyi modernin taiteen synnyinsijana pidetty entinen Bateau-Lavoirin ateljee, jossa mm. Picasso kehitti kubismin. Kun vielä näimme Pariisin viimeisen viinitarhan, pikkuruisen Clos de Montmartren, olimme nähneet aika paljon.

Neljän päivän matka oli tiivis Pariisipaketti ja rohkea repäisy, jossa eri-ikäiset matkaseuruelaiset sulautuivat sopuisasti sopivassa suhteessa ohjattuun ja ohjaamattomaan ohjelmaan. Fiksu nuoriso kulki Pariisissa kuin kala vedessä, ja varmasti seuraava Pariisin matka tuntuu jo kovin tutulta. Kaikesta näkemästämme huolimatta nähtävää varmasti jäi seuraavaksikin matkaksi.
Kiitos Aila!


MS