Kimpassa teatteriin

Taikuri Oz

Meidän koulu ja Hongon koulu päätettiin mennä teatteriin Raumalle. Tai oikeastaan Hongon koulu järjesti koko reissun ja pyysi meitä pappilalaisia mukaan, kun toiseen bussiin jäi meidän kokoinen tila. Linja-autossa oli hauskaa, kun pelattiin pokeria. Koko matkan oli kyllä kauheaa mölinää, kun kaikki höpötti toisilleen.

Näytöksen nimi oli Taikuri Oz ja se oli todella hyvä. Alussa ei heti ollut selvillä näytöksestä mutta pian päästiin perille juonesta. Parhainta oli se, että näyttelijät eläytyivät todella hyvin osiinsa ja mukana oli paljon mielikuvitusta. Päähenkilö oli Doroti-niminen tyttö. Seikkailussa hän sai ystäviä: Pelätin, joka tarvitsi aivot, Pelti-Heikin, joka tarvitsi sydämen ja Leijonan, joka tarvitsi rohkeuden. Pelätin oli tosi hyvä, mutta parhain nauru oli ylivoimaisesti Idän noidalla ja sillä oli ainakin kovat vaatteet. Mukana oli myös vaari, muori ja Taikuri, joka olikin huijari ja tuhma. Hän silti vei lopussa tytön takaisin kotiin. Väliajalla saatiin ostaa pientä naposteltavaa.

Tyytyväisinä teatterista
Tyytyväistä porukkaa poistuu Rauman kaupunginteatterista.

Pursikasinolla

Teatteriesityksen jälkeen lähdimme syömään ravintola Pursikasinolle. Matkalla kierreltiin vähän ympäri Raumaa ja ope ja kuski kertoilivat nähtävyyksistä. Nyt siirrytään ruoka-aiheeseen. Paikka sijaitsi meren rannalla. Ruokavaihtoehdot olivat: hunnybroiskapata, pallerot ja slicepotut sekä pallerot ja rice. Eli hunajainen broileripata, lihapyörykät viipaleperunoilla ja lihapyörykät riisillä. Ruoka oli todella maittavaa ja sitä sai mahansa täyteen. Jälkiruuaksi sai kahvia tai jäätelön. Ravintola oli hieno paikka ja kyltin mukaan siellä oli jossain sauna ja sai käydä avannossakin. Lisäksi Pursikasinolla oli ystävällistä ja mukavaa palvelua.

Jälkiruokailua
Jirka Hongosta ja Henry Pappilasta jälkiruuan kimpussa.

Haastattelu reissusta

Muutamia oppilaita haastateltiin paluumatkalla linja-autossa ja seuraavanlaisia vastauksia irtosi:

Mitä piditte näytöksestä?
- Se oli tosi hyvä, vaikka alku olikin vähän epäselvä. Näyttelijät eläytyi hyvin, varsinkin noita ja Pelätin, joka liikkui tosi rennosti. Musakin oli ihan hyvää, mutta sitä oli vähän liikaa. Myrsky ja noidan sulaminen oli saatu hyvin tehtyä. Huumoriakin oli, lopussa Pelätin toivotti hyvää joulua.

Mitä opetusta tai sanomaa Taikuri Ozissa oli?
- Hyvä voittaa pahan. Toisten autaminen. Pitää uskoa itseensä. Mielikuvituksesta on apua. Yhteistyö on voimaa.

Entä ruokapuoli?
- Ruoka oli hyvää. Söihän sitä ennen kuin selkäänsä otti.

Kurumaan bussissa
"Linja-autossa on myös tunnelmaa."

Kandee tsiigata

Paluumatkallakin oli autossa rento meninki. Kortinpeluu oli suosittua ja kuulumisia vaihdettiin muiden kanssa. Poikkesimme vielä Nesteen baarille ja sieltä sai ostaa jotain, jos vielä oli rahaa jäljellä.

Jeah! Oli tosi mageeta! Hieno reissu! Kandee tsiigata Taikuri Oz!


Koottu oppilaiden kirjoituksista