Ennakkoluulottomuutemme palkittiin. Havaitsimme, että puolukoita oli pieninä saarekkeina, mutta ihan mukavasti. Niinpä emme tehneet tyhjää reissua, vaan saimme pienessä ajassa jälleen vuoden puolukat noukituksi. (Kiitos myös Jokimäen Marjolle jokavuotisesta "puolukkalisästä".)

Näin muistelivat retkeä 1.-2. -luokkalaiset:
Me oltiin puolukkaretkellä. Olimme kahdessa paikassa. Siellä oli kivaa. Marjojen poimiminen oli hauskaa. Siellä oli paljon marjamättäitä. Siellä oli paljon puolukkaa. Kaikki keräsivät paljon. Kerättiin urakalla. Koko koulu oli siitä iloinen. Me saatiin kaksi isoa sangollista.
Jonna sanoi, että kun Tytti tiputtaa marjan kuuluu yhtä kova ääni kuin kirkonkellon ääni. Mä löysin sieltä kahden kiven välistä ison kolon ja putosin sinne, muttei se syvä ollut. Sitten hypättiin luoman yli. Menin kivisillasta toiselle puolelle.
Melkein kaikki ottivat eväät. Sitten syötiin eväät. Sitten kerättiin vielä vähän aikaa. Sitten me mentiin kotiin.
