Kuusijuhlassa

 

Parikymmentä koululaista ja eskaria veti jälleen puolitoistatuntisen shown Pappilan koulun joulujuhlassa, jota seurasi tuvan täysi yleisö aina lähikuntia ja Poria myöten.

 

juhla1.jpg

Perinteisesti aloitettiin tutulla joulukuvaelmalla sanoin ja sävelin. Koulun nuorimmat lauloivat ja leikkivät hellyyttävän Pikku-Minä -laulun, esittivät hiiriasuissaan runon hiirien joulupuuhista ja leikkivät Nisse-polkkaa solistiryhmän laulun tahdissa. Pienimpien näytelmässä karhu Mesikämmen hermostui peikkojen häiritessä talviuntansa, mutta kaikki päättyi yhteiseen joulujuhlaan tonttujen kanssa.

Musiikkia kuultiin jälleen runsaasti. Kuoro- ja solistiesitysten sekä piano- ja hanurisoolojen lisäksi 3.-6. -luokkalaiset soittivat nokkahuiluja ja tietysti esiintyi myös kuuluisa PaSkO (Pappilan Sekakuoro ja Orkesteri).

 

juhla2.jpg

Karhukoplakin oli juhlassa mukana (3.-4.lk). Nuo kelmit kaappasivat joulupukin monien kommellusten jälkeen ja vaativat lunnaiksi lahjoja, mutta homma meni mönkään ja kopla alkoi harkita jopa kilteiksi ryhtymistä. Isompien (5.-6.lk)Eurovaramuori-näytelmässä pukin viidensadan villitys ja eurohuuma oli tuoda Korvatunturille uuden muorin, joka kuitenkin kaikkien onneksi ihastuikin kaapparitonttuun ja oikea muori palasi Brysselistä selvittämään asiat.

Pukkia jouduttiin tällä kertaa vähän odottelemaan, kun kaikenlaista asiaankuulumatonta porukkaa lappasi keskelle juhlaa - väärään aikaan ja väärässä paikassa kun olivat: oli pikkukakaroita ostokilla äitinsä kanssa, yöpuulle menijöitä, jääkiekkoilijoita ja vapun juhlijoita. Kun viimein saapui parrakas ukko, se olikin pelätty ja etsitty Osama, joka pakomatkallaan oli eksynyt kouluumme, mutta nähtyään väkijoukon luikki pakoon. Niin jäi saamatta palkkio, josta olisimme voineet ehkä lahjoittaa siivun kuntamme tuoreen säästötyöryhmän käyttöön...

 

juhla3.jpg

No saapuihan se tuttu pukkikin ja tällä kertaa oikein tonttuharjoittelijan kanssa, jollaiseksi kuulemma pääsee kun on 150 vuotta täyttänyt. Se verran jo dementia tuntui pukkiamme vaivaavan, että luuli tulleensa Ruusilaan. Mutta näkikö pukkimme oikein vai väärin, kun totesi, että koulun "klasit on kyllä uudet mutta pokat vanhat"? Se jäänee teknisen toimiston ratkaistavaksi.