NuotitKevätkonserttiNuotit
ja
Koulumessu

Konsertti 30.5.99

Konsertin yleisöäKoulumme musiikillinen into ja taito pantiin keväällä toden teolla peliin. Järjestimme keväisen kahvikonsertin ja olimme musiikkivastuussa päätöspäivän Koulumessussa. Konsertti olikin varsinainen yleisömenestys ja menestys muutenkin. Tarjolla oli 24 kappaleen verran monipuolista musiikkia ja sen lomassa tarjolla kahvia, mehua ja "nuottiavainkakkua". Myös karkkimyynti oli pystytetty samoin kuin nonstop- kuvaesitys tietokoneella  kevään toiminnasta (uusi digikamera on ollut ahkerassa käytössä). Erinomaisesta tarjoilusta vastasi vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Kirsi Ylituomi.

Pappilan bändiPääosassa oli 3.-6. -luokan kuoro, solistit ja erityisesti taidokas bändimme, jossa soittavat kitaroita Jose Juhala ja Hannu-Pekka Hautala, bassoa Jouni Hautamäki, rumpuja Henry Ylituomi, rytmisoittimia Jarno Ylituomi ja koskettimia ope. Pojat hoitivat homman liki ammattimaisella varmuudella ja taidolla, vaikka eivät vielä kauaa ole soittaneetkaan.

Konsertissa jokainen pääsi soittamaan jotakin ja laulamaan myös ainakin pienen soolo-osuuden. Pääsolisteina olivat kuitenkin 6. luokan kaunisääniset tytöt Sanna Koivisto, Saana-Sabina Haavisto ja Heidi Välimäki. Apuna duetoissa olivat Niina Niemi, Hanna-Mari Tuulensuu ja Susanna Välimäki. Myös pojat uskaltautuivat laulamaan soolon miehiseen kappaleeseen "Huomenta Suomi". Perinteisiä koulusoittimia, kanteletta ja kellopeliä, soittivat niin 1.-2. -luokkalaiset kuin yläluokkalaisetkin ja nokkahuiluja puhalsivat lisäksi kutosen tytöt.

Solistit ja kuoroaSoittajat

Perinteisempiä kuorolauluja konsertissa olivat Kesäpäivä Kangasalla, Kukkuva kello / Kaksipa poikaa kurikasta (tytöt-pojat), Do re mi ja Satakunnan laulu.

Koulun pienimmät leikkivät ja lauloivat laulut "Jos sull' lysti on" ja "A ram sam sam". Pianosooloista vastasivat loistavasti 2. luokan tytöt Kristiina Sundström, joka soitti Bachin "Menuetin" ja Riikka Tuomi, joka soitti Händelin "Quadrillen".

Kristiina ja "Menuetti"1.-2. -luokkalaisten soittoa ja lauluaRiikka ja "Quadrille"

Bändin säestyksellä esitettiin kappaleet "Mä tahdon teidän oppivan", "Mä pelkää en", "Vain hieman rauhaa", "Kaikki rakkauteni", "Täällä Pohjantähden alla", "Ammatit", "Enkelin silmin", "Valkovuokot", "Huomenta Suomi", "Vanha holvikirkko", "Dona, dona" ja "Maalla on makeaa" .

Erikoisnumeroiksi voisi luokitella esitykset "Pappilaan", joka on tuttu Lennon & McCartneyn "Penny Lane" omin sanoin (ope solistina), "Väinämöisen soitto"3.-6. -luokkalaisten soolo-tutti -esityksenä, jossa jokainen pääsi solistiksi vuorollaan kanteleiden, kellopelien ja nokkahuilujen säestyksellä. "Pesisfiilis" taas oli edellisenä päivänä harjoiteltu Satakunnan pesismestaruuden siivittämänä kehitelty kappale blueskaavaan Mertaranta-tyylillä.

Konsertti päätettiin arvokkaasti laulamalla yhdessä Satakunnan laulu.

 

Koulumessu 5.6.99

KoulumessuSitten vaihdettiin ohjelmisto ja viikon päästä oli vuorossa päätöspäivän Koulumessu Honkajoen kirkossa. Bändi soitti sekä kuoro ja solistit lauloivat esilauluryhmänä kahdeksan kappaletta. Tietenkin laulettiin yhdessä myös "Jo joutui armas aika".

 

Musiikkinäytteitä ei valitettavasti tällä kertaa ole, koska emme yksinkertaisesti ehtineet tehdä enää nauhoituksia. Videolle sentään kevätkonsertin saimme.