Kesäjuttuja I

Oppilaat kertovat kesämuistojaan, osa 1.

APINOINTIA JA ELÄINTARHATOUHUA
Kirjoittanut Kristiina Sundström 6.lk

Olimme matkalla Englantiin (mistä etusivun kuva Stonehengestä), mutta matkalla meidän oli tarkoitus käydä kahdessa eläinpuistossa: Burgers Zoossa ja Apenhaulissa. Ne olivat molemmat Hollannissa. Pysähdyimme hollantilaiselle leirintäalueelle, josta sitten seuraavana päivänä lähdimme kohti Burgers Zoo -eläintarhaa.

Se oli erikoinen paikka, sillä sinne oli rakennettu sademetsä, aavikko, valtameri sekä safari (tavallisen eläintarhan lisäksi). Ajattelimme ensin mennä Bushiin eli siis sademetsään. Siellä oli tosi lämmin ja kostea ilma. Oli paljon trooppisia kasveja ja eläimiä, jotka lähes kaikki kulkivat kaikki vapaana. Sademetsä oli rakennettu ison "kuvun" sisään, jotteivät esim. linnut karkaisi. Niin, siellä lensi paljon värikkäitä lintuja ja välillä pitkin puunrunkoa kipitti pieni lisko. Mutta mä ja Linda oltiin tosi innostuneita KAPYBARASTA! Kapybarat ovat siankokoisia eläimiä, jotka ovat sukua marsuille. Niinpä se näytti isolta marsulta! Se lössötti vesiprutakon vieressä.

 

safari.jpg
Sademetsässä sai kulkea köysisltaa pitkin.

Sitten me päätettiin välillä käydä Burgers Desertillä eli aavikolla. Siellä kuljettiin ensin pitkin luolastosokkeloa, jonka varrella sai nähdä lasien läpi erilaisia aavikon eliöitä: aavikkokettuja, käärmeitä,hämähäkkejä, haisunäätiä, hyppyrottia jne. Sokkelon jälkeen päästiin varsinaiselle aavikolle. Siellä oli hienoja kallioita ja kaktuksia, tietysti muutamia eläimiäkin, esimerkiksi vuorikauriita ja jotain ihmeen villisikoja.

Aavikon jalkeen oli vuorossa valtameri, joka vasta hieno paikka olikin! Kuljimme pitkin hämärää käytävää, ympärillämme tuhansia tonneja vettä. Akvaariot olivat valtavia, suorastaan hervottomia! Vettä oli myös yläpuolellamme, ja iso rausku lipui päämme yli. Palasimme myöhemmin sademetsään ja menimme ravintolaan syömään. Tilatessa tuli pientä, öööh, häslinkiä, mutten kerro siitä nyt sen enempää...

 

kirahvi.jpg
Kirahvi mussutteli lehtiä ihan nenämme edessä.

Pian oli vuorossa safari. Kuljimme pitkin reittiä, jonka varrella näimme kirahveja, sarvikuonoja ym. Kuulimme myös leijonan karjuntaa! Kiertelimme myös varsinaisessa eläintarhaosuudessa, jossa oli monia muita eläimiä: lintuja, apinoita ym. Huomasimme orangit, joita jäimme pitkäksi aikaa katsomaan. Ne oli tosi hauskoja. Katseltiin niiden puuhia varmaan tunnin. Kun oli käyty kaikki paikat läpi, mentiin souveniersiin, josta ostin muistoksi tiikeripehmon.

Palasimme leirintäalueelle. Seuraavana päivänä ajelimme kohti Apenheul -nimistä apinapuistoa, jossa monet apinat kulkivat vapaina omilla saarillaan. Apinakierroksemme alkoi paikasta, missä oli pieniä marakatteja. Ne tulivat ihmisten olkapäille, tutkivat taskuja ja olivat erityisen kiinnostuneita lastenvaunuista. Niitä tuli istumaan minunkin olkapäilleni (joo, ja yksi kusi mun kädelle). Viivyimme siinä jonkin aikaa ja sitten jatkoimme apinakierrosta. Yksi hauska apina oli Bonobo, joka muistutti kapybaraa. Matka jatkui ja pian tulivat vastaan puoliapinat. SIellä oli joitain söpöjä mussuapinoita poikasineen. Ne liikkuivat myös vapaana. Seuraavaksi näimme kissamakeja, joilla oli myös poikasia. Ne kiipivät puissa ja osa makoili maassa. Yksi käveli ohitseni ja silitin sitä vähän.

 

apina.jpg
Apenhaulissa oli näin kesyjä marakatteja yli sata.

Pitkän matkan tuli vastaan apinoita, jotka eivät liikkuneet vapaina, esim. orankeja ja gorilloja. Hauskoja olivat myös vapaina liikkuvat japaninmakakit. Niillä oli laaja alue ja ne leikkivät yhdessä ja kaivelivat toistensa turkeista kirppuja. Yksi poseerasi kameralle. Myöhemmin näimme karva-apinoita ja yhtäkkiä tuli vastaan paikka, missä oli sikoja, kanoja, vuohia ym. maatilan eläimiä. Siellä silitin sikaa!

Apinoita näkyi kaikenkarvaisia, kunnes saavuimme reitin loppuun. Minulle ostettiin muistoksi pehmoapina, mutta päätimme mennä vielä katsomaan pikkumarakatteja. Yksi tuli taas mun olkapäälle ja yksi tunki naamansa kameraan! Sen jälkeen olikin aika lähteä. Palasimme leirintäalueelle, viivyimme siellä vielä vähän aikaa ja sitten jatkoimme lomamatkaamme kohti Englantia. Se onkin jo sitten toinen tarina...

P.S. Tapasimme muuten Saksan laivalla Satakunnan Kansan yhteystoimittajamme Eliisa Holstikko-Ojasen.

KESÄLOMAMATKA ITÄ-SUOMESSA, PUNKAHARJU
Kirjoittanut Riikka Tuomi 6.lk

Kesälomalla olimme viikon matkalla Itä-Suomessa. Matkallamme kävimme useissa Itä-Suomen kunnissa ja kaupungeissa, muunmuassa Punkaharjulla. Punkaharju on kaunis kunta lähellä Savonlinnaa. Saavuimme Punkaharjulle aikaisin aamulla. Automatkan ajan Parikkalasta Punkaharjulle oli ollut kaunista, mutta kun saavuimme Punkaharjulle alkoi sataa.

Ensimmäiseksi Punkaharjulla ajoimme korkean harjun päälle, jossa oli autoille pysähtymispaikka, jäätelökioski ja järvi, jossa sai uida. Minä,Elisa ja Tytti menimme järven rannalle ja järveen kastelemaan jalkoja. Järven vesi oli todella kirkasta. Äiti toi meille autosta uimapuvut, sitten menimme uimaan. Järvessä uidessamme sade oli lakannut, uimme järvessä noin puoli tuntia.

Kun lähdimme järvestä alkoi ukkostaa. Ostimme jäätelökioskilta jäätelöt ja jatkoimme matkaamme Punkaharjun Retrettiin. Retretti oli maan alla kiviseinäisissä luolissa. (Retretissä on taideteoksia, jos joku ei tiedä.) Merkiksi, että oli maksanut pääsymaksun sai tarran, joka oli laitettava johonkin näkyville. Menimme luoliin, luolissa oli kaikenlaisia valoteoksia. Yhtä valoteosta varten oli teatteri. Istuimme teatterin tuoleille katselemaan. Teoksen aiheena oli maailman luominen. Kiviselle seinälle tuli eri värisiä valoja, valot esittivät käsiä ja luolamaalauksia. Tehosteena oli käytetty ääntä. Seuraava oli Jeesus-aiheisia maalauksia. Ne olivat venäläisten taiteilijoiden tekemiä ja vanhimmat satoja vuosia vanhoja.

Seuraavaksi nousimme maanpinnalle ja menimme taloon, jossa oli piirroksia. Piirrokset oli melkein kaikki luonto tai meriaiheisia. Siirryimme maahan piirrettyjen jalanjälkien ohjastamana seuraavaan taloon. Tässä seuraavassa talossa oli kauniita maalauksia. Tämän talon parhaita maalauksia olivat Tytöt Seinen rannalla ja eräs Monetin maalaus.

Seuraavana oli vuorossa Retretin oma matkamuistomyymälä. Me ostimme myymälästä paljon Retretissä olleista taideteoksista tehtyjä kopioita, jotka olivat korttien tai julisteiden muodossa. Ostimme kortteja myös kavereille lähetettäväksi. Eräs kortti oli Titanicissa olevan Monetin taideteoksen kopio. Tätä kyseistä maalausta emme kuitenkaan nähneet näyttelyissä. Kun lähdimme myymälästä, menimme aulaan kirjoittamaan kortteja. Kun lähdimme Retretistä aurinko paistoi.