Pimeitä puuhia !

Hämärämiehiä?
Hämärämiehiä koululla - mitä on tekeillä?

On iltamyöhä. Koulun pihassa liikuskelee kolme hahmoa, yksi pitkä ja kaksi vähän lyhempää. Pari autoa puiden katveessa ja traktori parkkeerattuna salaperäisesti suulin eteen. Mitä on tekeillä? Varkaitako? Ilkivaltaa? Hämärämiehiä?

Onneksi paikalle osuu kaksi valpasta oppilastoimittajaamme, tosi paparatzia, jotka ottavat selvää mitä koululla oikein on tapahtumassa. Näin he kertovat:

"Oli synkkä ja tuulinen ilta ja lumi oli juuri tullut maahan. Olimme kuulleet, että nämä "isot pojat" olivat suunnitelleet hommaa jo vähän aikaa sitten. Kun saimme siitä vihiä päätimme mennä yhdessä vakoilemaan noita" isoja karvakorvia". Me olimme heitä piilossa joka paikassa, metsikössä ja suulissa ja katselimme heitä tikkailta. Kun vaatteemme kahisivat kottikärryjen takana, niin he luulivat meitä hiiriksi, rotiksi tai kissanpoikasiksi. Meitä alkoi naurattaa, mutta pysyttiin sentään pokkana."

Mutta mitäs nuo isot karvakorvat, Veli-Matti Hautala, Tapio Tuulensuu ja Juuso-Oskari Haavisto oikein ovat tekemässä koululla näin myöhään?
No pystyttämässä kaukalon laitoja tietenkin, niin kuin monena muunakin syksynä. He vielä hoitavat jäädytyksetkin. Näitten kylän ahkerien nuorten miesten ansiosta saadaan taas luistella ja pelata koko talvi.

"Niin kului ilta poikia vakoillen. Kun muut olivat lähteneet, niin me paljastimme itsemme Tapiolle. Tapio vaan nauroi, hän sanoi heidän tulevan vielä uudestaan. Jäimme vielä hetkeksi odottamaan Veli-Mattia, joka ihmetteli, kun ei ollut huomannut meitä. Lähdimme kotiin, kun ei enää huvittanut vakoilla.

Poikien oli tarkoitus viedä vain laidat kentän reunalle, mutta aamulla kun tulimme kouluun oli kaikkien ihmetykseksi laidat jo paikallaan. Päivällä Vellu, Tapsa ja Salkon Jari kävivät vielä viimeistelemässä hommaa. Nyt odotellaankin sitten kunnon pakkasia ja jäätä!"

Aamu paljoasti kaiken: kaukalon laidat olivat paikoillaan. Joten ei muuta kun pelaamaan ja luistelemaan!

The Spies (H-P Hautala & Henry Ylituomi)