Taas koulun joulu meillä on!

Tupa oli jälleen täynnä ja tunnelma katossa, kun Pappilan koulun oppilaat esittivät liki puolentoista tunnin jouluisen ohjelmasession. Tällä kertaa lisämausteen esityksiin toivat neljä eskariamme Leena-Mary, Reijo, Saku ja Riikka.

 

evankeliumi6.jpg
Joulun ilosanomaa koko koulun voimalla!

Ensimmäisen vartin aikana mentiin perinteisesti koko koulun voimalla kuvaelman, musiikin ja kerronnan myötä noin 2000 vuoden takaisiin Raamatun joulutapahtumiin.

Pienimpien (0-2.lk) esityksissä koristeltiin joulukuusi, leikittiin ja laulettiin "Metsämökin tonttu" ja "Tonttujen jouluyö". Näytelmä "Huopikkaat vai kumisaappaat" olikin hyvin ajankohtainen: joulusäästä ei ollut varmaa tietoa ja niin Mika-pukki ei oikein tiennyt mitä laittaisi jalkoihinsa. Kumisaappaissa voisivat pakkasella varpaat palella ja huopikkaat kastuisivat vesikelillä. Lopputulos oli kompromissi: toiseen jalkaan huopikas ja toiseen kumppari - ja sitten vaan matkaan lahjoja jakamaan!.

 

tonttu2.jpg
"Siis kätes ojenna!" Koulun nuorimmat (5-8v.) ja laululeikki Metsämökin tonttu

Joulujuhlaan kuuluu tietysti myös musiikki. Kaikki lauloivat sydämensä pohjasta ja illan solisteja olivat 4.-6.lk:n tytöt: Kristiina, Riikka, Susanna ja Hanna-Mari. Yläluokkalaiset esittivät kolme tuttua joululaulua ja kaikki viisitoista paitsi lauloivat, niin myös soittivat jotakin. Soitinrepertuaari olikin aika laaja: rummut, basso, sähkökitara, quiro, bongot, nokkahuilut, melodica, kellopelit, hanuri, piano ja urut - eikä open tarvinnut soittaa ollenkaan ja homma kävi (juuri siitä syystä?)! Riikka ja Kristiina esittivät myös soitinsooloja pianolla ja Elisa hanurilla.

Joonas-Asseri Leipuri Pullana antoi miesväelle mallia, kuinka pipareita syntyy. Apuna hyöri Varpu Pullan muorina ja lapset Joulupossu-Juuso ja Ässä-Jyri. Niin kova kiire kuitenkin tuli, että vauhdin kiihtyessä ja jauhojen lennellessä, Pulla tuupertui kaikkensa antaneena permannolle.

 

depis.jpg
"Mitenkäs me tänään laitamme arvon keisarin hiukset?" "Annetaan niiden (enää yksi hius) olla tänään valtoimenaan!". Isompien näytelmässä yleisö nauroi kippurassa.

Yläluokkalaisen puolen tunnin näytelmässä Pukki vain makasi kuin härski silli, vaikka jouluun oli vain vajaa viikko. Muorin Sofia-siskon mielestä äijä oli kuin suomalainen mies: ei puhu eikä pussaa! Mutta mikä Pukkia vaivasi? Sitä yritettiin porukalla selvittää ja saada hänet nousemaan sängystä jopa internetin hätäapujulistuksen avulla. Apua ja piristystä tarjosivat tohtori, Rohto, tsykiatri Tsemppinen, tontut, maaseututeatteri Maajussit, Kutina-Kullervo ja Pappilan koulun oppilaat - mutta turhaan. Lopulta ratkaisun keksivät Salli-tonttu ja Kisu: pukki kaipasi hellyyttä, rakastamista ja välittämistä!

Korvatunturin pukkikin pääsi tulemaan, vaikka vesikeli olikin. Pukki oli valinnut jalkineiksi "kitkarenkaat", mutta näytti joutuneen niillä melkomoiseen "vesiliirtoon". Tuhdissa kunnossa oli vieläkin, vaikka usiampi reikä vyössä jo olikin vapaana, joten "hyvään suuntaan on menos". Ei muuten ihmetellyt miksei opet ole vieläkään päässeet yläasteelle, sinne kun "pääsee vaan fiksut". Yhteiskouluun mentiin silloin joskus..."ennen Ylikallion paloa", muttei Pukin mielestä semmoista koulua nyt enää ole. Hyvinpä tuntui olevan perillä paikallisistakin asioista!? Pyysi muuten jatkossa parempia sivukuvia internettiin, niin että tässä mm. niitä toivottavasti tulee.

Lisää kuvia kuusijuhlastamme näet seuraamalla tätä linkkiä.