UUMAJASSA
- i Umeå
Aamulla piti herätä puoli viideltä, että varmaan ehtisi puoli kuudeksi koululle linja-autojonoon. Matkaan lähdettiin klo 6.00. Sitten alkoi matka Kurumaan bussilla kohti Vaasaa. Reiska oli meillä kuskina. Matkalaisia oli yhteensä 46. Koulun porukan lisäksi vanhempia, mummoja ja vaareja, siskoja ja veljiä ja lisäksi 7. luokkalaiset, jotka sai lahjamatkan kasettistipendin kunniaksi. Välillä pysähdyttiin Pirttikylän Essolle haukkaamaan jotain pientä purtavaa. Ja taas matka jatkui.
Vasan Satamassa jouduttiin odottelemaan melkein tunti ennen kuin päästiin laivaan. Ope ja Reino haki laivaliput, jotka jaettiin kaikille. Ja sitten vaan laivaan!
Laivan nimi oli Vaasa Jubilee. Se ei ollut mikään kovin iso - joku Silja Linen pikkupurtilo. Siinä oli vain kaksi kerrosta, joissa sai kulkea. Matka Uumajaan kesti neljä tuntia ja matkan aikana tehtiin ostoksia tax freessä, karkkeja tietysti ostettiin ja muitakin mukavia juttuja. Jotkut touhusivat leikkihuoneissa ja joillakin rahapeleihin meni todella paljon rahaa. Kello12 oli reissun kohokohta, seisovapöytä. Siinä oli kaikkea, mitä ikinä voi toivoa, oli kihaa, kalaa, perunaa, hedelmiä, salaatteja ja monenlaisia jälkiruokia. Ainakin osa söi yli tunnin ja kaikkien vatsat oli ihan täynnä.
Uumajaan tultiin kahden maissa Suomen aikaa. (Ruotsissa kellot on tunnin jäljessä, tietysti). Ensin teimme pienen kiertoajelun ja kävimme Gammlian museoalueella. Siellä oli hienoja vanhoja tavaroita ja alakerrassa oli museo, jonka aiheena oli lapsen syntymä. Siellä oli mm. kohtu (pimeä huone), josta sai syntyä uudestaan maailmaan.
Ja sitten shoppailemaan, ja pienissä kaupunkia kiertelemään! Sovittiin aika, koska viimeistään piti tulla takaisin autolle. Kovin paljon ei kruunuilla löydetty ostettavaa.
Kuuden aikaan lähdettiin sitten jo kohti satamaa. Suomen aikaan seitsemältä lähti laiva satamasta. Väsynyttä porukkaa ei laivalla näkynyt. Laiva keikkui kyllä aika lailla paluumatkalla. Siinä se aika kului laivaa kierrellen ja ostoksilla. Vaasaan saavuttiin noin kello 22.30.
Linja-autossa ei paljon pystynyt nukkumaan pystynyt, kun kaikenmaailman "pierutyynyillä" siellä leikittiin. Jotkut kyllä nukkuivatkin, ainakin osan matkaa. Paluumatkan Reiska ajoikin aika haipakkaa ilman pysähdyksiä, joten Honkajoella oltiin arvioitua aikaisemmin kello yhden maissa. Kotiin päästiin väsyneinä mutta onnellisina.
Ruusuja
suolakeksit, tax free, pelit, tosi hyvä ruoka, rahaa oli tarpeeksi, en ollut kipeä enkä tullut kipeäksi, kaupoissa kulkeminen, laivan kauppa oli hyvä, laivamatka, Suomen raha kelpasi, karkit, tarpeeksi pitkä reissu, mukavan pieni laiva, ostokset, museossa käynti, leikkiminen merirosvolaivalla, pallomeri, lelujen ostaminen, leikkiminen uuden Santtu-kaverin kanssa, Uumaja, lastenhuoneet, sain uuden kaverin, leikkiminen, oli kiva